Siirry sisältöön

Missä standardoimme kerran – 100 vuotta Suomen standardeja

Standardoinnin idea on ikivanha. Jo kauan sitten esimerkiksi kangaspaikkojen leveyksiä ja rakennustiilien kokoa säädeltiin tai niistä sovittiin valmistajien ja kauppiaiden kesken. Teollistuminen toi mukanaan tilauksen modernille standardoinnille.

Suomessa tarpeeseen havahduttiin itsenäistymisen jälkeen. Jo sadan vuoden ajan me suomalaiset olemme hyödyntäneet standardeja kilpailukyvyn, yhteiskunnan sujuvuuden ja turvallisuuden edistäjinä.

SFS on koko olemassaolonsa ajan huolehtinut siitä, että suomalaiset voivat osallistua standardointiin ja Suomessa on saatavilla aikaansa seuraava standardien kokoelma. Nyt vuonna 2024 rakennamme osaltamme tehokkaampaa ja turvallisempaa maailmaa uudella nimellä SFS Suomen Standardit.

Mitä kaikkea suomalaisessa standardoinnissa on tapahtunut 100 vuoden aikana? Lähde kanssamme aikamatkalle.

1920-luku

Sata vuotta sitten Suomessa puhalsi teollisen virtaviivaistamisen virkeä tuuli. Suomesta tulisi tehokkaampi, toimivampi ja turvallisempi yhteiskunta. Tätä työtä edistämään Suomeen perustettiin 27.6.1924 Suomen Standardisoimislautakunta. Standardien tunnukseksi tuli SFS.

Esimerkkejä standardoinnista 1920-luvulta

Historian helmiä:

1925 vahvistettiin ensimmäiset suomalaiset standardit: Whitworth-ruuvien ja metristen kierteiden standardit. Muita varhaisia standardeja olivat muun muassa vientitarkoitukseen suunniteltujen puolukkalaatikon ja jäkälänkuljetuslaatikon standardit.

1927 Suomi ja 15 muuta maata perustivat yhdessä ensimmäisen kansainvälisen standardointiorganisaation, jonka nimeksi tuli International Federation of the National Standardizing Association (ISA). Jo varhain huomattiin eri maiden standardien yhteensovittamisen hyödyt. ISAn toiminta lakkautettiin sotien aikana vuonna 1942.

1927 kaikkien tuntemat A-, B- ja C-sarjan paperikoot standardoitiin Suomessa. Standardoidut paperikoot yleistyivät vähitellen. Valtionhallinnossa siirtymää hidastivat muun muassa se, että tuomareiden palkkiot liittyivät kirjoitusarkkeihin, joiden rivimäärä oli asetuksessa säädetty. Myös tiheämpää riviväliä kirjoittavien kirjoituskoneiden yleistyminen oli hidasta. Toisen maailmansodan jälkeen standardoidut paperikoot, A4 etunenässä, tekivät lopullisen läpimurtonsa.

1930-luku

Toisen maailmansodan alkuun mennessä Suomessa oli vahvistettu lähes 450 suomalaista standardia. Koneteollisuus oli Suomen aktiivisin standardointiala. Noin ¾ standardeista oli koneteollisuuden piiristä.

Standardit olivat alusta asti maksullisia. Ensimmäisten standardien hinta oli 2 markkaa kappaleelta.

Esimerkkejä standardoinnista 1930-luvulta

Historian helmiä:

1930 vahvistettiin ensimmäinen maatalouskoneita koskeva standardi: kehänopeudet maatalouden voima- ja työkoneiden hihnapyörille.

1933 vahvistettiin ensimmäinen sähköalan suomalainen standardi, joka koski vahvavirta-suurjännite-eristimiä.

1939 Suomi isännöi ISA-konferenssia heinäkuisessa Helsingissä ja sai vieraakseen 14 maasta 169 edustajaa. Tuohon aikaan kansainvälisen kokouksen isännöinti oli merkittävä ponnistus Suomen Standardisoimislautakunnalle.

1940-luku

Standardisoimislautakunta pyrki jo ennen sodan alkua edistämään ennakoivaa standardointia mahdollisen sodanajan valmistuksen tehostamiseksi.

Sodan sytyttyä suomalaisten standardien synty hidastui merkittävästi. Sota-ajan tuotanto tarvitsi kipeästi standardointia, mutta suurin osa insinööreistä oli rintamalla tai teollisuuden palveluksessa, eikä heillä ollut mahdollisuuksia osallistua standardointityöhön.

Suomessa oltiin tyytymättömiä standardoinnin hajanaisuuteen. Kokoavaksi organisaatioksi perustettiin kolmen vuoden suunnittelun tuloksena Suomen Standardisoimisliitto vuonna 1946. SFS on ollut mukana nimessä vuodesta 1947, jolloin liiton toiminta varsinaisesti käynnistyi nimellä Suomen Standardisoimisliitto SFS ry.

Sodan aikana liittoutuneet totesivat liittolaisten keskinäisen standardointiyhteistyön välttämättömäksi, jotta sodankäyntiä ja huoltoa kyettiin tehostamaan. Sodan jälkeen, vuonna 1947 perustettiin kansainvälinen standardointijärjestö ISO, International Organization for Standardization, jonka perustajajäseneksi SFS kutsuttiin, vaikka Suomi oli sodassa taistellut hävinneiden puolella.

Esimerkkejä standardoinnista 1940-luvulta

Historian helmiä:

1942 myös arkkitehtien piirissä virisi kiinnostus standardointia kohtaan. Alvar Aalto toimi Suomen Arkkitehtiliiton yhteyteen perustetun Standardisoimislaitoksen jälleenrakennustoimikunnan puheenjohtajana.

1944 suomalaiset viini-, viina- ja mehupullot saivat omat standardinsa. Nämä olivat ainoat jatkosodan aikana vahvistetut standardit.

1950-luku

1950-luvun kuluessa Standardisoimisliitto ja sen jäsenjärjestöt laativat vuosittain yli 100 standardia, joista joitakin kymmeniä vahvistettiin SFS-standardeiksi. Voimassa olevien standardien määrä ylitti ensi kertaa 700:n kappaleen rajan.

Standardisoimisliitto oli kipuillut koko olemassaolonsa ajan niukan rahoituksen vuoksi eikä pystynyt aina osallistumaan kansainvälisiin kokouksiin. Liitto sai ISOlta kirjallisen huomautuksen vähäisestä osallistumisesta. Pohjoismainen yhteistyö oli Suomelle pelastus. Muut Pohjoismaat tuurasivat Suomea, jos osallistuminen oli Suomelle ylivoimaista.

Kaikesta huolimatta Suomi pääsi ISOn hallitukseen ja Standardisoimisliiton puheenjohtaja Edward Wegelius valittiin ISOn puheenjohtajaksi vuosiksi 1959–61.

Esimerkkejä standardoinnista 1950-luvulta

Historian helmiä:

1951 hevosvetoisen reen jalasväli sai oman standardin.

1953 kuormalavan standardi julkaistiin.

1959 kirjoituskoneen qwerty-näppäimistön standardi tuli käyttöön Suomessa.

1960-luku

Kansainvälinen kauppa kasvoi ja samalla kansainvälisyyden merkitys standardointityössä lisääntyi. Kasvavat monikansalliset yritykset huomasivat toisistaan poikkeavien, kansallisten standardien rajoittavan yritystoimintaa. Siksi ne alkoivat vaatia standardien yhdenmukaisuutta.

EEC- ja EFTA-maat perustavat Pariisissa vuonna 1961 keskinäisen järjestön, joka sai nimekseen Comité Européen de Coordination des Normes eli CEN. Suomi pääsi jäseneksi sitä seuraavana vuonna. CEN-jäsenyys sitoi Suomen Länsi-Euroopan talousyhteistyöhön ja eurooppalaiseen standardoinnin kehitykseen.

Esimerkkejä standardoinnista 1960-luvulta

Historian helmiä:

1961 ISOn puheenjohtajamaana Suomi sai järjestettäväkseen ISOn yleiskokouksen. 5.–16.6.1961 Suomeen saapui 731 osallistujaa, joista 125 oli osanottajien puolisoja.

1962 maitopystö eli metallinen maitotonkka sai oman standardin.

1967 vahvistettiin maailmanlaajuinen rahtikonttistandardi, joka mullisti maailmankaupan. Tavaraa voitiin nyt kuljettaa vaikka maapallon toiselle puolelle paljon edullisemmin kuin ennen standardoitujen konttien aikaa, jolloin kuljetusten kustannukset saattoivat muodostaa jopa neljänneksen tavaran hinnasta.

1970-luku

Vuonna 1970 CEN alkoi julkaista eurooppalaisia standardeja. Päätöksen myötä CEN luopui periaatteestaan, jonka tavoitteena oli jäsenmaiden standardien harmonisointi. Nyt ensisijaiseksi tavoitteeksi tuli eurooppalaisten EN-standardien laatiminen. Suomen kannalta uhkana oli, että Suomelle tärkeitä standardeja laadittaisiin muiden maiden ehdoilla. CENin uusi linjaus pakotti suomalaiset aktivoitumaan ja osallistumaan omalta kannaltaan tärkeimpiin standardointihankkeisiin.

Vuonna 1971 solmittiin Pohjoismaiden standardointijärjestöjen kesken INSTA-sopimus. Järjestöjen jo pitkään tekemä yhteistyö organisoitiin ensimmäistä kertaa kirjallisesti.

Esimerkkejä standardoinnista 1970-luvulta

Historian helmiä:

1973 perustettiin Ilmakomitea, joka vastasi ilman laatua koskevasta standardoinnista.

1978 Suomessa otettiin virallisesti käyttöön maailman yleisin mittayksikköjärjestelmä, SI-järjestelmä (Système international d’unités). Järjestelmä perustuu keskeisiltä osiltaan Ranskassa 1700-luvun lopulla käyttöön otettuun metrijärjestelmään.

1980-luku

Suomen kokonaisviennistä 50 % suuntautui EEC- ja EFTA-maihin. Suomessa ymmärrettiin, ettei ollut viisasta jättäytyä Euroopan yhdentymiskehityksen ja eurooppalaisten standardien ulkopuolelle.

Vuonna 1986 Suomesta tuli Euroopan vapaakauppajärjestön EFTAn täysjäsen. Jäsenjärjestöjen velvollisuudeksi tuli hyväksyä vahvistetut eurooppalaiset EN-standardit kansallisiksi standardeiksi. Tämä muutti voimakkaasti standardointityötä Suomessa, koska kansallisia standardeja voitiin muutoksen jälkeen käyttää enää rajoitetusti. Lisäksi EN-standardien vahvistaminen kasvatti Standardisoimisliiton työtaakkaa valtavasti.

1980-luvun puolivälissä valtaosa vahvistetuista SFS-standardeista oli kansallisia, mutta jo 1992 kansallisten standardien osuus oli enää 10 %.

Esimerkkejä standardoinnista 1980-luvulta

Historian helmiä:

1985 hyväksyttiin New Approach eli EU:n uusi lähestymistapa lainsäädännön laatimisessa. Standardien käyttämistä säädösten jatkeina käsiteltiin ensimmäisen kerran uuden lähestymistavan päätöslauselmassa, joka myöhemmin on päivitetty NLF-periaatteeksi.

1989 Standardisoimisliittoon perustettiin laatujärjestelmälautakunta ohjaamaan ja kehittämään laatujärjestelmien sertifiointia.

1989 SFS järjesti CENin yleiskokouksen Helsingissä.

1990-luku

Voimassa olevien standardien määrä ylitti 7 000 kappaletta, ja vuoden 1995 aikana vuosittain vahvistettujen SFS-standardien määrä ylitti ensi kerran 1 000 kappaleen rajapyykin.

1990-luvulla ymmärrettiin, ettei pelkkä mukautuminen eurooppalaisiin standardeihin riittänyt. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja parantamiseksi suomalaisten oli päästävä niihin pöytiin, joissa Suomen kannalta tärkeimpien alojen standardeja laadittiin.

Eurooppalaisten standardien laajamittainen käyttö sai myös viranomaiset kiinnostumaan standardien laadinnasta. Myös muut intressiryhmät kuten kuluttajat, palkansaajat ja teollisuusalojen kattojärjestöt halusivat saada äänensä kuuluviin eurooppalaisten standardien laadinnassa.

Esimerkkejä standardoinnista 1990-luvulta

Historian helmiä:

1993 käynnistyi ympäristöalan standardointi.

1995 SFS avasi www-sivut ensimmäisenä standardointijärjestönä maailmassa.

1996 sertifiointitoiminta erotettiin SFS:stä omaksi yhtiökseen. SFS-Sertifiointi Oy:stä tuli Inspectan tytäryhtiö vuonna 2002 ja SFS:stä Inspectan osakas.

2000-luku

Standardien ostaminen helpottui, kun SFS alkoi myydä standardeja verkkokaupassaan vuonna 2001 ja siirtyi vuonna 2004 standardien painattamisessa tarveperusteiseen painatukseen liikatuotannon välttämiseksi.

SFS irtautui sertifiointiliiketoiminnasta lopullisesti myydessään Inspectan osakekantansa vuonna 2007. Kaupasta saaduilla varoilla rahoitettiin oman kiinteistön hankinta; vuonna 2009 SFS muutti ensimmäiseen omaan toimitaloonsa Helsingin Malminkadulle. 

Esimerkkejä standardoinnista 2000-luvulta

Historian helmiä: 

2005 Euroopassa sovittiin S-, M-,  L- ja XL-kokojen mitoista (rinnan ympärysmitta). 

2005 ensimmäiset eurooppalaiset polkupyöriä koskevat standardit ohjasivat turvallisuusvaatimuksia ja testausmenetelmiä. 

2007 IT-standardointi siirtyi TIEKEltä SFS:n hoidettavaksi työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamana. Suomi oli alan standardoinnissa aktiivinen jo 1970-luvulla. 

2009 pelastustyöntekijöiden tulelta suojaava vaatetus sai oman standardin. Suomi oli aktiivinen standardin laadinnassa, sillä Suomessa oli kuumuudelta suojaavien vaatteiden valmistusta. 

2010-luku

Suuria muutoksia tuoneet eurooppalainen standardointiasetus ja rakennustuoteasetus astuivat voimaan vuonna 2013.

Standardointiasetuksen tarkoituksena oli vahvistaa Euroopan sisämarkkinoita ja lisätä kilpailukykyä. Asetus myös selkeytti standardoinnin pelisääntöjä. Rakennustuoteasetuksen voimaantulo teki CE-merkinnästä pakollisen kaikissa rakennustuotteissa, joilla oli yhteiseurooppalainen tuotestandardi. Rakennusalan toimijoiden suhtautuminen standardointiin oli nihkeää, mikä teki uudistuksesta pitkän ja vaikean.

Vuonna 2014 käyttöön otettiin Lausuntopyyntöpalvelu, joka mahdollisti kaikkien standardoinnista kiinnostuneiden tahojen osallistumisen vireillä olevien standardiehdotusten kommentointiin. Palvelu demokratisoi standardien kehitykseen osallistumisen standardointiasetuksen edellyttämällä tavalla Suomessa ja useissa muissakin maissa.

Esimerkkejä standardoinnista 2010-luvulta

Historian helmiä:

2010 puulla lämmitettävät jatkuvalämmitteiset saunankiukaat saivat oman standardin. Suomi oli tietenkin aktiivisesti edistämässä standardointityötä.

2012 voimassa olevien standardien määrä ylitti 25 000 kappaletta.

2014 SFS juhli 90-vuotista taivaltaan ja julkaisi historiikin “Standarttisoiminen on nykyajan tunnussana – Suomen Standardisoimisliitto SFS 1924–2014”. Teos on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisen standardoinnin vaiheista.

2015 Maailman tunnetuimmat ja suosituimmat standardit ISO 14001 ympäristöjärjestelmät ja ISO 9001 Laadunhallintajärjestelmät uusittiin ja julkaistiin suomeksi.

2020-luku

Hallitusohjelmaan tuli vuonna 2023 kirjaus, jonka mukaan Suomeen laaditaan kansallinen standardointistrategia. Strategialla määritellään Suomen kannalta tärkeät standardoinnin painopistealueet sekä vahvistetaan standardoinnin roolia kilpailukyvyn tukemisessa. Kansallisella standardointistrategialla pyritään osaltaan vahvistamaan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä tukevaa elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaa.

Esimerkkejä standardoinnista 2020-luvulta

Historian helmiä:

2020 SFS osallistui yhdessä kansainvälisten standardointiorganisaatioiden kanssa koronapandemian vastaiseen kamppailuun tarjoamalla standardeja tilapäisesti maksutta. Maksuttomuus koski standardeja, joiden käytöllä helpotettiin koronapandemian hillitsemiseen tarvittavien tuotteiden saatavuutta ja tuettiin uusien tuotevalmistajien työtä.

2021 SFS myi omistamansa Malminkatu 34 -kiinteistön ja jatkaa tiloissa vuokralaisena.

2023 SFS teki merkittävän muutoksen kielenkäyttöönsä. Perustamisesta lähtien käytetty muoto standardisoida lyheni muotoon standardoida, joka oli yleistynyt aiemmin jo muun muassa EU-kielessä.

2024 SFS ottaa käyttöön uuden nimensä SFS Suomen Standardit.

Vuonna 2024 SFS täyttää 100 vuotta!

Katso animaatiomme, joka kertoo standardoinnin merkityksestä.
Varmista yrityksesi mansikkapaikka – standardoinnilla tietenkin!