Rakkaudesta kirjoihin
Kansalliskirjaston Juha Hakala ei voi kuvitellakaan kirjastoja ilman standardeja. Digitalisaatio on auttanut automatisoimaan rutiineja ja helpottaa tietojen löytämistä yli rajojen.
Kun Juha Hakala oli kuuden vanha, hän oppi lukemaan Aku Ankkaa tavaamalla. Kohta äiti ja poika kävivät kirjastossa, josta lainattiin kotiin Jules Vernen Viisi viikkoa ilmapallossa. Rakkaus kirjoihin roihahti saman tien, ja jo 15-vuotiaana nuori mies päätti ryhtyä kirjastonhoitajaksi.
Nykyisin kirjat ovat Kansalliskirjastossa erityisasiantuntijana työskentelevälle Hakalalle lähinnä vastapainoa työlle. Työkseen hän nimittäin kehittää standardeja, joiden avulla tuetaan Suomen – ja maailman – kirjastojen tehokasta toimintaa.
– En osaa kuvitellakaan kirjastoja ilman standardeja. Standardien ansiosta kirjastot voivat esimerkiksi käyttää hyväksi toisten kirjastojen tallentamia julkaisujen tietoja tai kaukolainata toistensa kokoelmissa olevia julkaisuja. Standardien avulla on myös automatisoitu aineistojen lainauksen ja palautuksen kaltaiset sisäiset rutiinit, Hakala sanoo.
Digi etenee kahdella rintamalla
Juha Hakalan mukaan kirjastoala on muuttunut enemmän viimeisen 30 vuoden aikana kuin edellisen 300 vuoden aikana. Vielä 1970-luvulla kirjat luetteloitiin korteille, mutta nykyisin luettelot ja osin kokoelmatkin ovat elektronisia.
– Aineistojen digitalisaatio etenee tavallaan kahdesta suunnasta. Uudet aineistot tulevat jo valmiiksi elektronisina, ja samaan aikaan vanhoja aineistoja digitoidaan. Tieteelle ja tutkimukselle tämä avaa täysin uusia mahdollisuuksia.
Esimerkkinä Hakala mainitsee Suomen nälkävuosia koskevan tutkimuksen. Tutkija halusi selvittää, mitä ulkomainen lehdistö kirjoitti aiheesta 1860-luvulla. Tämä oli mahdollista, koska monissa Euroopan maissa vanhat sanomalehdet on digitoitu ja vapaassa käytössä. Selvisi muun muassa, että suomalaiset lapset söivät nälissään sormiaan.
Kokoelmien digitalisoituminen on muuttanut kirjastotyön luonteen kokonaan. Se edellyttää standardeja prosessin kaikissa vaiheissa alkaen aineiston digitoinnista tai hankinnasta sen käyttöön ja pitkäaikaissäilytykseen.
Asiakkaille muutos näkyy esimerkiksi siten, että aineistot ovat käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta.
Itse Hakala ei ole innostunut sähköisistä kirjoista. Hän haluaa olla varma siitä, että voi lukea ostamansa kirjan vielä 25 vuoden päästäkin.
– Keskiajalla kirjat oli monesti sidottu hyllyyn kettingillä. Nykyaikana kettinki on lukulaitteessa, jolta aineistoa ei voi siirtää toiselle alustalle. Tämä on aika paradoksaalista.
Näköalapaikka menneeseen ja tulevaan
Juha Hakalalla on takanaan 25 vuoden työura Kansalliskirjastossa, jossa hän auttaa säilyttämään suomalaisten kansallista kulttuuriperintöä jälkipolville. Kansalliskirjaston kokoelmista löytyvät periaatteessa kaikki Suomessa julkaistut painotuotteet, vaikkapa yritysten vuosikertomukset tai mainoslehtiset. Lisäksi kirjasto kerää elektronisia aineistoja muun muassa haravoimalla talteen suomalaiset tietosisällöt verkosta.
Hakalan standardointiura alkoi osin sattumalta, kun Kansalliskirjasto nimitti hänet tietohuollosta vastaavan SFS:n standardointiryhmän puheenjohtajaksi. Puheenjohtajan pestiä Hakala kuvaa aitiopaikaksi, jossa näkee sisältä päin, miten kotimaisia ja kansainvälisiä standardeja kehitetään.
Kannustan muitakin harkitsemaan ISO-vastuita. Se on hieno mahdollisuus oppia ja päästä vaikuttamaan ISO-standardien kehittämiseen.
Tietohuolto-standardointiryhmä käsittelee ja kommentoi ISOn kansainvälisen standardointiryhmän Information and documentation (ISO/TC 46) työstämät standardit. Paraikaa työn alla on kausijulkaisujen ISSN-tunnuksen uudistaminen.
Hakala on puheenjohtajana myös yhdessä Information ja documentation -alakomiteassa (SC 4 Technical interoperability). Tehtävään ryhtymistä hän ei ole katunut päivääkään.
– Kannustan muitakin harkitsemaan ISO-vastuita. Se on hieno mahdollisuus oppia ja päästä vaikuttamaan ISO-standardien kehittämiseen.
Komiteassa on valmisteilla uusi, entistä helppokäyttöisempi Dublin Core -metadatastandardi. Standardin avulla dokumentteihin voidaan liittää metatietoja niin, että niitä on helppo hakea, käsitellä ja vertailla koneellisesti.
Standardointiyhteistyö on antanut Juha Hakalalle paljon – niin ammatillisesti kuin rakkaudessakin.
Mies löysi vaimonsakin standardointiympyröistä. Ranskalaisen, Englannissa asuvan Corine Deliot’n Hakala nimittäin tapasi kymmenen vuotta sitten Tukholmassa ISO-alakomitean kokouksessa.
Kuka?
Juha Hakala
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Juha Hakala on työskennellyt kirjasto-atk:n parissa vuodesta 1987. SFS:n Tietohuolto-standardointiryhmän ja ISOn TC 46/SC 4 Technical interoperability -alakomitean puheenjohtaja. Ahmii vapaa-ajallaan faktaa ja fiktiota, matkailee ja patikoi.
Julkaistu Presiis-lehden numerossa 1/2019.
Teksti: Marjo Kanerva
Kuva: Katri Lehtola