Siirry sisältöön
20.6.2019 Uutinen

Helena Vänskä Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi

SFS:n pitkäaikaisen toimitusjohtajan Pekka Järvisen siirtyessä eläkkeelle kesäkuun lopussa on Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty MMM Helena Vänskä.

Helena Vänskä on aikaisemmin toiminut Öljy- ja biopolttoaineala ry:n toimitusjohtajana ja sitä ennen EK:n johtavana asiantuntijana sekä ministeriöiden virkamiehenä. Lisäksi hän on toiminut sekä SFS:n että Huoltovarmuuskeskuksen hallituksissa. Hänellä on laaja-alainen kokemus elinkeinoelämän eri sektoreista.

”Olen erittäin iloinen, että saamme Helena Vänskän SFS:n toimitusjohtajaksi. Standardien merkitys yritysten ja siten myös Suomen kilpailukyvyn kannalta on merkittävä. Helenan vahva edunvalvontakokemus ja leveä sidosryhmäpinta niin valtionhallintoon kuin EU:n elimiin tuo uutta näkemyksellisyyttä SFS:n toimintaan”, toteaa Matti Mikkola, SFS:n hallituksen puheenjohtaja.

”SFS tekee tärkeää työtä, jonka näkyvyyttä ja vaikuttavuutta haluan jatkossa lisätä. Standardointimaailma elää nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tämä asettaa uusia vaatimuksia niin standardoinnin asiakkuuksien hoitamiseen, kuin itse standardointiprosessiin. Näihin haasteisiin lähdemme koko standardointiyhteisön voimin etsimään ratkaisuja. SFS:n asiantuntijat ovat alansa huippua ja olen innoissani alkavasta yhteistyöstä”,  kertoo Helena Vänskä.

Helena Vänskä aloittaa tehtävässä 12. elokuuta 2019.

Lisätietoja:

Matti Mikkola, SFS:n hallituksen puheenjohtaja, p. 040 829 4026
Helena Vänskä, SFS:n toimitusjohtaja 12.8.2019 alkaen, p. 040 581 6786