Siirry sisältöön

Joulukuusen laatustandardi

Täydellisen joulukuusen löytäminen on hankalaa ellei jopa mahdotonta. SFS:n arkiston uumenista löytyi avuksi joulunviettokomitean suomentama standardi. Alkuperäinen standardi "Christmas trees" on tehty Isossa-Britanniassa 1960-luvulla.

Kuusen kauneuteen vaikuttaa olennaisesti neulasten tiheys. Standardin sisältämän kaavan avulla voi verrata kuusten neulastiheyttä.

Piirretty mustavalkoinen kuva kapeasta kuusesta ja suurennos ympyrän sisällä yhden oksan haarakohdasta.

Standardissa luetellaan neulastiheyden lisäksi myös muita laadukkaan joulukuusen merkkejä:

  • Oksien tulee olla kunnolla neulasten peitossa ja niissä tulee olla vähintään sen vuoden sekä edellisen vuoden neulaset.
  • Puiden tulee olla hyvän muotoisia ja kohtalaisen tasaisesti suippenevia.
  • Puiden tulee olla terveitä. Ne eivät saa olla selvästi haalistuneita tai epämuodostuneita, ja niiden tulee olla aineellisesti vahingoittumattomia.
  • Puun pakkaaminen on suoritettava niin, että vältetään sen vahingoittuminen

Tunnelmallista joulua!

Joulukalenteri 2022