Siirry sisältöön

Kategoria: Uutinen

5.3.2024

Yhdenmukaistettujen standardien tekijänoikeuden suojaa ei kyseenalaisteta – mutta pakottava yleinen etu puoltaa niiden antamista tutustuttavaksi

Uutinen
Euroopan unionin tuomioistuin on tänään 5. maaliskuuta antanut tuomionsa asiassa C-588/21 P, joka koskee neljän yhdenmukaistetun standardin antamista yleisön tutustuttavaksi asetuksen 1049/2001 nojalla.
9.2.2024

11. helmikuuta on 112-päivä

Uutinen
112-päivän vietolla halutaan kiinnittää huomio tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla. Jokainen voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta pienillä arjen teoilla. Päivä haluaa muistuttaa hätänumerosta 112, joka on käytössä kaikissa Euroopan unionin maissa.
20.12.2023

SFS:n valtionavustus pienenee – osa TEM:n rahoittamista standardointiryhmistä maksullisiksi

Uutinen
Standardointiryhmien toimintaa rahoitetaan osallistumismaksuilla. Jos ryhmä saa toimintaansa ulkopuolista rahoitusta, sen jäsenyys on maksutonta. Valtio leikkaa menojaan vuonna 2024. Julkisen talouden sopeutustoimet koskettavat myös standardointia, ja lähes kaikki tähän asti työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamat standardointiryhmät muuttuvat ensi vuodesta alkaen maksullisiksi.
19.12.2023

ISO haluaa eri sukupuolet ja eri-ikäiset mukaan standardointiin

Uutinen
Standardointijärjestö ISO haluaa edistää monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta niin standardointityössä kuin sen tuloksissa. ISO aloittaa 8.1.2024 ikä- ja sukupuolitietojen keruun komiteoihinsa osallistuvilta jäseniltä. Tavoitteena on lisätä sukupuolten välistä tasa-arvoa YK:n kestävän kehityksen tavoitteen 5 mukaisesti sekä parantaa standardien laatua.