13.11.2017 Artikkeli

Huomaamattomana paras

Hyvä sisäilma on lain takaama oikeus meille kaikille. Sisäilman laadun määrittäminen ja mittaaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

Hyvä sisäilma on hajutonta, mautonta, pölytöntä ja haita­tonta. Sisällä ei saa olla liian kylmä tai kuuma eikä tuntua kostealta tai kuivalta. Parhaimmillaan sisäilmaa ei huomaa ollenkaan.

– Hyvää ilmaa ihmiset eivät huomaa, eikä sillä ole terveydellisiä haittavaiku­tuksia, pikemminkin päinvastoin. Hyvä sisäilma parantaa tuottavuutta, oppi­mista ja viihtyvyyttä, Aalto-yliopiston LVI-tekniikan emeritusprofessori Olli Seppänen sanoo.

Monen tekijän summa

Mikä sitten vaikuttaa siihen, miltä sisäil­masto tuntuu tai ei tunnu?

Ilma koostuu useista eri aineista. Ty­pen ja hapen lisäksi siinä on pienempiä määriä muita kaasuja, kuten hiilidiok­sidia, sekä hiukkasia, joita tulee ilmaan eri lähteistä: muun muassa rakennuk­sen pintamateriaaleista, huonekaluis­ta, siitepölystä, liikenteestä, maastopa­loista.

– Monimutkainen sekoitus voi sisäl­tää aineita, jolle yksi on herkkä ja toinen ei. Ongelmallista on se, että emme oi­kein tiedä yksittäisten aineiden terveys­vaikutuksia puhumattakaan niiden yh­distelmistä, Seppänen mainitsee.

Rikkana rokassa on lämpötila, jonka vaikutukset tunnetaan sentään hyvin.

– Jos on liian kuuma tai kylmä, ihmi­set kokevat sen helposti huonona ilman­laatuna. Varsinkin liian korkea lämpöti­la tuntuu ilman tunkkaisuutena, vaikka ilman koostumuksessa ei ole eroa alem­paan lämpötilaan verrattuna.

Sisäilmaongelmissa ensimmäinen ohje onkin laittaa lämpötila kohdalleen. Vasta sen jälkeen kannattaa lähteä etsi­mään muita syitä.

Mitä pitäisi mitata?

Erilaisia mittalaitteita on olemassa, mut­ta suoraan sisäilman laatua mittaavaa ratkaisua ei ole olemassa. Lämpötilaa on helppo mitata, mutta ilman laatua koskevat mittauskeinot ovat välillisiä ja yleensä myös hintavia.

– Yleinen tapa on mitata ilmavirto­ja rakennuksessa ja varmistaa, että riittä­västi raikasta ilmaa tulee sisään ja sama määrä ”käytettyä” ilmaa menee ulos. Keino toimiikin aika hyvin, Talotekniikka-teollisuuden teknologiapäällikkö Juhani Hyvärinen kertoo.

On myös perusteltua seurata ilman hiilidioksidipitoisuutta.

– Se kertoo, kuinka hyvin ilmanvaih­to pystyy poistamaan ihmisistä peräisin olevia epäpuhtauksia, ja ilmanvaihtoa voi ohjata sen perusteella, Sisäilmayhdistyk­sen toiminnanjohtaja Jorma Säteri sa­noo.

Paras sisäilman laadun mittari onkin ihmisen oma kokemus.

– Rakennuksen käyttäjiä kannattaa kuunnella ja käyttää mittareina, kuin­ka tyytyväisiä he ovat sisäolosuhteisiin. Heitä vartenhan talo on rakennettu, Sä­teri toteaa

Jos rakennuksen asujat tai käyttäjät valittavat sisäilmasta usein eikä lämpö­tilan muuttaminen auta, on syytä lähteä etsimään syytä muualta. Onko ilman­vaihto riittävä? Onko rakenteissa ongel­mia, jotka johtavat kosteusongelmiin?

Jos ongelmiin ei löydy syytä sieltä­kään, voidaan tehdä kemiallisia mit­tauksia. Voidaan esimerkiksi tutkia, ir­toaako muovimatosta haihtuvia orgaa­nisia yhdisteitä.

Suunnittelusta vikojen korjaukseen

Tarpeenmukainen suunnittelu, materi­aalien tarkka valinta ja laadukas raken­taminen – siinä keinot luoda rakennuk­sia, joissa sisäilma on terveellistä, tur­vallista ja käyttäjien mielestä hyvää.

Lämpötilan säätämisessä talvella on pidettävä huolta siitä, että lämmitysjär­jestelmä toimii oikein ja tuo lämmön oi­keisiin huoneisiin tasapainoisesti. Kuu­mina kausina auttavat rakennusten aurinkosuojaukset ja viilennysjärjestel­mät. Perinteisetkin keinot kannattaa pi­tää mielessä.

– Liialta auringonpaisteelta voi suo­jautua laittamalla verhot kiinni päiväk­si ja tuulettamalla illalla, kun aurinko ei paista, Säteri muistuttaa.

Epäpuhtauksien poistamisessa hyvä ilmanvaihto on avainasemassa. Se vie pois ihmisistä, rakennuksen materiaa­leista ja kalusteista syntyviä epäpuh­tauksia niin, että pitoisuudet eivät pää­se kertymään liian korkeiksi.

Hyvärisen mukaan ilmanvaihdon määrän lisäksi on mietittävä, mistä ilma tulee. Tuleeko se suunniteltua ja puh­dasta kanavaa pitkin vai hallitsemat­tomasti rakenteiden rakosista tai rap­pukäytävästä postilaatikon kautta? Ta­lotekniikan mitoituksessa pitää myös muistaa, että ilmankäsittely tarvitsee ti­laa toimiakseen häiriöttömästi.

Keskeistä on myös rakentaa oikein sekä pitää rakennusta kunnossa, jotta kosteusongelmia ei pääse syntymään. Kaikki vauriot ja viat pitää korjata heti.

Standardit tarjoavat työkaluja

Turvallisen, terveellisen ja viihtyisän sisäilman vaatimus on kirjattu laki-pykäliin, joskin hyvin yleisellä tasolla. Tarkemmat rakentamista koskevat säännökset ja ohjeet on koottu nyt rakentamismääräyskokoelmaan, mutta rakentamista koskevat asetukset uusi­taan vuoteen 2018 mennessä.

Uudistuksessa sisäilmalta vaadittu laatutaso pidetään käytännössä ennal­laan. Suuria muutoksia ei ole tiedossa.

– Hallitusohjelman mukaisesti puretaan normeja ja pyritään sujuvoit­tamaan rakentamista. Suunnittelulle annetaan enemmän vapauksia, mutta samalla myös vastuuta. Tekijöiden osaamisen merkitys korostuu, kertoo ympäristöministeriön rakennusneuvos Pekka Kalliomäki.

Standardit tukevat työtä. Ne tarjo­avat työkaluja ja yhtenäisiä käytäntö­jä ilmastointi- ja ilmanvaihtojärjestel­mien suunnitteluun, käyttöönottoon ja huoltoon sekä valvontaan ja ylläpitoon. Standardien ja määräysten lisäksi ra­kentamista ohjaavat Sisäilmayhdistyk­sen sisäilmaluokitukset.

Sisäilmaan liittyviä standardeja on laadittu etenkin käytettäville laitteille ja järjestelmille sekä suunnittelulle. Myös ilmanvaihtoon ja ilmastointiin liittyvien järjestelmien tehokkuuden laskentaan liittyvät menetelmät on standardoitu. Niissä painotetaan muun muassa suo­datintehokkuutta ja sisäilman laatua.

Ilman laadun määrittäminen on si­nällään niin hankalaa, että hyvän laa­dun määrittävää standardia tuskin koskaan pystytään tekemään. Sen sijaan huonon ja epäterveellisen sisä-ilman ominaisuuksia on määritelty sekä WHO:n ohjeissa että standardeissa epä­puhtauspitoisuuksien kautta.

Seppäsen mielestä standardeilla on aina suuri merkitys, sillä niitä tekevi­en asiantuntijoiden käsitykset edusta­vat näkemystä, joka ulottuu kymmenen vuotta pidemmälle tulevaisuuteen kuin viranomaisten kanta.

Vaikka standardit eivät ole sitovia, ne ohjaavat sekä lainsäädäntöä että hyviä käytäntöjä. Ovathan niiden tekijät alan­sa parhaita asiantuntijoita.

Suomessa käytetään myös Sisäilma­yhdistyksen luokituksia. Niiden avulla rakennusten tilaajat ja käyttäjät voi-vat kertoa, mitä toivovat sisäilmalta. Luokitukset sisältävät ohjeita suun-nitteluun haluttujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Koneellinen vai painovoimainen?

Ilmanvaihdon toteuttamistapa herättää vahvojakin tunteita.

– Aiemmin ilma vaihtui rakennuksissa painovoimaisesti, koska talot olivat vai­paltaan riittävän harvoja. Mitä tiiviimpiä taloja rakennettiin, sitä enemmän tarvit­tiin koneellista ilmanvaihtoa. Aluksi sitä ei osattu tehdä oikein. Tehdyt virheet voivat aiheuttaa melua tai vetoa ja siten tyyty­mättömyyttä, emeritusprofessori Olli Seppänen toteaa.

Koneellinen ilmanvaihto saa kuitenkin ilman liikkumaan kuten sen halutaan liik­kuvan. Lisäksi siitä voidaan ottaa lämpöä talteen, mikä painovoimaisessa ilmanvaih­dossa on mahdotonta tai ainakin hyvin haastavaa.

– Painovoimaisessa ratkaisussa ilma siir­tyy ilman puhaltimia, mutta sen lämpöä ei saada talteen. Ilman lämmitys voi vastata noin kolmannesta rakennuksen lämmitys­energian kulutuksesta, Juhani Hyvärinen sanoo.

Koneellista ratkaisua puolustaa myös se, että siinä sisään tulevasta ilmasta voi­daan suodattaa ulkoilmasta peräisin ole­vat haitalliset pienhiukkaset.

Painovoimainen ilmanvaihto on koneel­lista vaikeampi suunnitella toimivaksi, sillä se edellyttää korkeuseroja rakennuksessa toimiakseen kunnolla.

Rakennusmääräykset eivät ota kantaa siihen, miten riittävä ilmanvaihto saadaan aikaiseksi. Uudessa asetuksessa kuitenkin helpotetaan painovoimaisen ilmanvaihdon toteuttamista.

Julkaistu Presiis-lehden numerossa 2/2017.

Teksti: Anne Hänninen