Siirry sisältöön
19.12.2017 Artikkeli

Väreillä on väliä

Maalattaisiinko eteisen seinä platinanharmaalla vai savunharmaalla? Kumpi näistä nyt on kumpi? Ihmiset näkevät värit eri tavoin. Minun mielikuvani turkoosinsinisestä on erilainen kuin sinun mielikuvasi. Vaikka värinäkö olisi toimivakin, etenkin valaistuksen vaihtelu muokkaa sitä, millaisena eri värit näemme.

Arkkitehdit, sisustussuunnittelijat ja maalinvalmistajat voisivat olla hankaluuksissa, jos käsitys väreistä perustuisi vain mielikuviin ja mielipiteisiin. Ammattilaisten apuna maalien maailmassa ovat kansainväliset RAL-värikartat. Kartat on laadittu taidolla niin, että värisävyt näkyvät oikeina eri valaistuksissa.

Sattumanvaraisuudesta sävykarttoihin

Ensimmäinen RAL-värikartta julkaistiin vuonna 1927 Saksassa. Siihen asti maalin valmistajien ja asiakkaiden oli vaihdeltava malliesimerkkejä – esimerkiksi maalattuja laudankappaleita – oikean sävyn löytämiseksi. Ensimmäisessä RAL-värikartassa oli määritelty 40 väriä ja niille oli annettu värikoodit.

Vuosien saatossa värikarttaa kehitettiin. 1930-luvulla värikoodi muuttui nelinumeroiseksi. Värisävyjä tuli jatkuvasti lisää niin, että 1960-luvulla oltiin jo lähellä nykyistä perusvärikartan värien määrää, 210 värissä. Tuolloin värisävyille annettiin myös nimet, sillä pelkkiä numerokoodeja käyttämällä tuli helposti virheitä. RAL-värikartasta löytyy siis myös tarkka väri ja koodi esimerkiksi platinan- ja savunharmaalle.

Nykyisin RAL-värikarttoja on useita erilaisia. Edellä kuvatussa perusvärikartassa on tällä hetkellä 213 väriä. Sitä täydentää sisustuksen ammattilaisille tarkoitettu RAL Design -värikartta, jossa on 1625 väriä. Niiden lisäksi on olemassa esimerkiksi erityisesti teollisuuden käyttöön suunniteltu RAL EFFECT.

RAL-värikarttaviuhka, josta näkee värien koodiston.

RAL-koodit kertovat maalien ja muovin värit

Suuri osa RAL-värikartoista kuvaa maalien sävyjä. Niitä ei siis ole tarkoitettu muiden materiaalien värien määrittämiseen, joille on omat värikarttansa. Sen sijaan muovipinnoille on olemassa jo ensimmäiset RAL-värikartat; niissä väriliuskat ovat muovisia.

RAL-värikoodeihin törmäämme esimerkiksi silloin, kun on tarve maalauttaa auto uudelleen tai uusia asunnon ikkunoita tai ulko-ovia. Esimerkiksi ikkunantoimittajat ilmoittavat muutamat vakiovärinsä RAL-koodein. Lisämaksusta voi saada ikkunanpuitteisiin värin vakiovärivalikoiman ulkopuolella. Niidenkin määrittämisessä käytetään RAL-värikarttaa.

RAL-väriavaruuden eurooppalainen standardi

RAL-värikartat laatii saksalainen RAL Deutsches Institut für Gütesicherung und Kennzeichnung e.V. RAL-väriavaruuden määrittely perustuu eurooppalaiseen standardiin, jonka tunnus Suomessa on SFS-EN ISO 11664-4 Colorimetry. Part 4: CIE 1976 L*a*b* Colours space.