Siirry sisältöön
23.4.2019 Artikkeli

Turvallisesti veneessä

Kymmeniä tuhansia järviä ja pitkä Itämeren rannikko – ei ihme, että veneily on Suomessa suosittua.

1 Vene

Vesillä on kiinnitettävä erityistä huomiota turvallisuuteen, sillä muuten veneilijä voi aiheuttaa hengenvaarallisia tilanteita tai aineellisia vahinkoja yhtä lailla itselleen kuin muille. Turvallinen vene on veneilyn yleisten periaatteiden tuntemuksen ja kartanlukutaidon ohella keskeinen osa veneilyturvallisuutta.

2 Kuljettaja

Kuljettaja itse on vastuussa omasta toiminnastaan, osaamisestaan ja veneen matkustajista, mutta veneen turvallisuudesta huolehditaan standardeilla.

3 Omistajan käsikirja

Turvalliseen veneeseen kuuluu omistajan käsikirja, joka perustuu standardiin SFS-EN ISO 10240 Veneet. Omistajan käsikirja. Omistajan käsikirjassa kerrotaan veneen ja sen laitteiden ja järjestelmien turvallisesta ja ympäristön huomioivasta käytöstä. Kirjasta saa tietoa myös veneen rutiinitarkastuksista. Kirjassa voi olla esimerkiksi tarkistuslista ennen veneen käyttöä tehtävistä toimenpiteistä.

Veneen turvallisuutta ohjaavat myös muun muassa seuraavat standardit:

Julkaistu Presiis-lehden numerossa 1/2019.

Teksti: Marjo Kanerva