Siirry sisältöön
28.4.2021 Uutinen

Työturvallisuuden ja työterveyden hyvä johtaminen auttaa varautumaan kriiseihin

COVID-19-pandemia on muuttanut maailmaa enemmän kuin etukäteen kukaan osasi arvata. 28.4. vietettävän maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivän teemaksi onkin valittu kriiseihin varautuminen. Kansainvälinen työjärjestö ILO muistuttaa työturvallisuuden ja työterveyden hallintajärjestelmän merkityksestä.

Hyvällä työturvallisuuden ja työterveyden johtamisella autetaan organisaatioita yllättävienkin tilanteiden hetkellä ja niiden jatkuessa odotettua pidempään, kuten nyt on käynyt COVID-19-pandemiassa maailmanlaajuisesti. Ohjeistusta työterveyden ja työturvallisuuden johtamiseen löytyy standardista ISO 45001 Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmät. Vaatimukset ja niiden soveltamisohjeita.

Yksi pandemian seurauksista, jonka suuruutta vasta arvuutellaan, on työn ja elämän muuttumisen vaikutukset henkiseen hyvinvointiin. Ongelmallista on, että psyykkiseen terveyteen liittyy yhä tabuja. Niitäkin tulisi työstää – sekä yhteiskunnassa että työpaikoilla.

Ratkaisukeinoja psykososiaalisten ongelmien käsittelyyn työpaikoilla tarjoaa kesällä 2021 valmistuva standardi ISO 45003 Occupational health and safety management — Psychological health and safety at work — Guidelines for managing psychosocial risks. Tekeillä olevaan standardiin on koottu ohjeita, miten työturvallisuus- ja työterveysjärjestelmän puitteissa on mahdollista tukea psyykkistä hyvinvointia. Esille nostetaan esimerkiksi organisaation viestinnän ja johtamisen sekä organisaatiokulttuurin merkitys hyvinvoinnille.

Järjestelmällisellä työterveyden ja työturvallisuuden hallinnalla yritys pystyy ylläpitämään ja parantamaan henkilöstönsä hyvinvointia. Hallintajärjestelmä auttaa myös sopeutumaan COVID-19:n kaltaisiin pandemioihin ja lieventämään niiden vaikutuksia.

Lue lisää

ISO 45001 Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmät. Vaatimukset ja niiden soveltamisohjeita

Turvassa töissä? Koronaepidemia nostaa esiin terveyden ja turvallisuuden merkityksen työpaikoilla 

ILO on World Day for Safety and Health at Work 2021