Siirry sisältöön
17.12.2021 Uutinen

Viikkonumeroiden takaa

Elämme viikkoa 51. Joululomakauden alkaessa viikkojen numeroinnista puhutaan tavallista enemmän. Tiesitkö, että viikkonumeroinninkin taustalla on standardi?

Viikkojen numerointi perustuu kansainväliseen standardiin ISO 8601. Sen mukaan viikko alkaa maanantaista ja vuoden viikot numeroidaan vuoden alusta lähtien siten, että viikko 1 on ensimmäinen viikko, johon kuuluu vähintään neljä alkaneen vuoden päivää eli vuoden ensimmäinen torstai.

Vuoden ensimmäinen viikko saattaa alkaa jo edellisen vuoden puolella. Vuonna 2022 näin ei kuitenkaan ole, ja viikko 1 alkaa 3.1.2022.

Suomessa standardin mukainen viikkojen numerointi on ollut käytössä vuodesta 1973. Yhdysvalloissa ja Kanadassa standardista ISO 8601 poiketen viikon katsotaan alkavan sunnuntaista.