Siirry sisältöön
5.2.2019 Uutinen

Kansainvälinen merkki varoittaa katolta putoavasta lumesta

Helsingissä satoi lunta tammikuussa enemmän kuin koskaan aiemmin. Nyt on syytä varoa katolta putoavaa lunta. Suomen Standardisoimisliitosta muistutetaan, että asiasta voidaan varoittaa myös kansainvälisellä kolmion muotoisella varoitusmerkillä. Merkissä on keltaisella pohjalla musta ihmishahmo, talo ja hahmon päälle katolta putoavaa lunta. Merkin yhteyteen on lisättävä selittävä teksti viestin perillemenon varmistamiseksi.

Kansainvälinen varoitusmerkki katolta putoavasta lumestaKansainvälisen kaupan, liikenteen ja työvoiman liikkuvuuden jatkuva lisääntyminen on tehnyt kansainvälisesti standardoiduista turvallisuusmerkeistä entistäkin tärkeämpiä. Turvallisuusmerkkien kokoamisen yhteen kansainväliseen standardiin halutaan helpottavan turvallisuusohjeiden omaksumista maasta riippumatta ja vähentävän merkkikirjavuutta.

Kansainväliseen turvallisuusmerkkien standardiin ISO 7010 koottuja merkkejä voidaan käyttää, kun ihmisten turvallisuuteen täytyy kiinnittää huomiota. Merkkejä käytetään turvallisuusmerkkeinä muun muassa työpaikoilla ja julkisilla paikoilla, turvallisuusoppaissa ja -tiedotteissa, tuotemerkinnöissä ja poistumissuunnitelmissa. Merkit on jaettu kielto-, määräys-, palotorjunta-, pelastus- ja varoitusmerkkeihin.

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry on vahvistanut standardin ISO 7010 kansalliseksi standardiksi tunnuksella SFS-EN ISO 7010.