Itsenäisyyspäivänä suomalaisten kotien ikkunoita koristaa kaksi valkoista tai sinivalkoista kynttilää. Kynttilöitä on käsiteltävä varovasti, oli sitten arki tai juhla. Tulipalon yleisin syttymissyy on tulen varomaton tai huolimaton käsittely. Jos tuli kaikista varotoimenpiteistä huolimatta sattuisi pääsemään …
13.11.2017
Vaikka teknologia-ala on pitkästä aikaa kasvussa leveällä rintamalla, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen on huolissaan pk-yritysten kasvuhalusta ja -kyvystä.
13.11.2017
Suomalaisen arkkitehtuurin tunnetuin nimi Alvar Aalto on myös suomalaisen rakentamisen standardoinnin isä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen standardointi nousi arkkitehtien kansainvälisissä keskusteluissa keskeiseksi puheenaiheeksi, sillä rakennuskustannuksia haluttiin vähentää merkittävästi. Aalto alkoi puhua Suomessa standardoinnin puolesta heti liityttyään …
16.8.2017
Suomen rautateillä junat kulkevat raideleveydellä, joka poikkeaa Euroopassa yleisesti käytössä olevasta raideleveydestä 1 435 mm. Suomessa on käytössä niin kutsuttu leveä raideleveys 1 524 mm. Miksi näin?
28.4.2017
Betoni kuuluu meidän kaikkien arkeen muodossa tai toisessa. Siksi sen lujuuden kyseenalaistaminen herättää paljon kysymyksiä. Syiden löytäminen on hankalaa, sillä betoniin laatuun vaikuttavat monet tekijät kiviaineksesta ulkolämpötilaan.
28.4.2017
Kun on mukana, voi vaikuttaa. Tätä mieltä on pitkän kansainvälisen uran tehnyt Carital-ryhmän toimitusjohtaja Hannu Saarinen. Voi siis olla varma, että kun tekeillä on esimerkiksi painehaavapatjoja koskeva standardi, Saarinen on paikalla. – Standardien ja niiden …
28.4.2017
Terveysalalla menee hyvin, ja terveysteknologia on ponnahtanut tärkeäksi Suomen huipputeknologian vientialaksi. Millä reseptillä menestystarina on leivottu?
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, osa sivuston toimintaa parantavia, ja osaa käytetään tilastointi- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.