Siirry sisältöön
4.6.2019 Uutinen

Ohjelmisto- ja järjestelmäala kokoontui Espoossa

Ohjelmistotuotannon ja järjestelmäkehityksen standardoinnin kansainvälinen yleiskokous pidettiin tällä kertaa 19.-24.5.2019 Espoon Otaniemessä Aalto-yliopiston tiloissa. Järjestelyistä vastasi SFS.

Kokousviikon aikana päätettiin aloittaa uusien standardien tekeminen muiden muassa DevOpsiin ja agileen. Kokouksissa käsiteltiin lisäksi mm. ohjelmiston elinkaaren hallintaan, ohjelmistoarkkitehtuuriin ja laatuun liittyviä standardiehdotuksia.

Kokousviikolla järjestettiin avoin seminaari Standards Enabling Better Quality and Productivity in Systems and Software Engineering, jossa aiheeseen pääsivät tutustumaan kaikki kiinnostuneet. Alan standardien merkityksestä kertoivat suomalaiset asiantuntijoiden ja SC 7 -komitean kansainväliset johtohenkilöt. Seminaarista kerrotaan  22.5.2019 julkaistussa uutisessa IT:n ohjelmistotuotannon merkitys kasvanut. 

Suomalaisia osallistui lähes jokaiseen työryhmäkokoukseen. Paikalla kokouksessa oli yli 150 osallistujaa ja mukaan saatiin paljon osallistujia myös Suomesta; suomalainen edustaja saatiin lähes kaikkiin 12 työryhmään. Suomen delegaation johtaja oli Timo Varkoi. SFS:n puolesta järjestelyistä vastasi Mikko Huttunen ja FiSMAn puolesta Risto Nevalainen.

Seuraava ISO/IEC JTC 1/SC 7:n yleiskokous työryhmäkokouksineen järjestetään ensi kesäkuussa Japanin Okayamassa.